Ketä sinä olet kiusannut?

Keneen suuntaamme katseemme, kun jotakin näin hirveää tapahtuu? Koneistoon, yhteiskuntaan, perheeseen, ystäviin, opettajiin, läheisiin. Miksei kukaan nähnyt, tajunnut, osannut varoittaa muita? Miksei kukaan puuttunut tämänkin nuoren miehen elämään ja asioihin? Mutta puutummeko me läheistemme, ystäviemme asioihin? "No sillä menee huonosti, mutta ei se varmaan halua jutella. On varmaan parempi, ettei me puututa. Ei se oo meidän asia." Kenen asia se on?
Minusta on tulossa opettaja. Olenko minä se kaikkinäkevä silmä, jonka ohi ei kulje yksikään pahoinvoiva nuori? Olenko minä turvatyyny, joka pehmustaa nuorten kohtaamat vastaiskut? Minä haluan nähdä, huomata ja ymmärtää, mutta onnistunko, sitä en tiedä. Oppilasryhmät ovat kasvaneet pienistä lammista valtameriksi, joiden myrskyissä hukkuu yhä useampi. Minulla on uimaopettajan pätevyys, mutta riittääkö se.
Mutta eihän oppilaan persoona ole opettajan saati koulun vastuulla, no ei se kyllä ole perheenkään vastuulla, mikseivät poliisit huolehtineet, miksei pahantekijä päässyt psykiatrille... Vastuu on ulkoistettu. Kukaan ei ota vastuuta, vähiten tekijä itse.
Ota sinä osa vastuusta. Ota sinä tänään yhteyttä ystävään, joka on ollut allapäin tai mielimaassa. Pyydä häntä kanssasi elokuviin tai kahville. On parempi, että puutut.