Keneen suuntaamme katseemme, kun jotakin näin hirveää tapahtuu? Koneistoon, yhteiskuntaan, perheeseen, ystäviin, opettajiin, läheisiin. Miksei kukaan nähnyt, tajunnut, osannut varoittaa muita? Miksei kukaan puuttunut tämänkin nuoren miehen elämään ja asioihin? Mutta puutummeko me läheistemme, ystäviemme asioihin? "No sillä menee huonosti, mutta ei se varmaan halua jutella. On varmaan parempi, ettei me puututa. Ei se oo meidän asia." Kenen asia se on?
Minusta on tulossa opettaja. Olenko minä se kaikkinäkevä silmä, jonka ohi ei kulje yksikään pahoinvoiva nuori? Olenko minä turvatyyny, joka pehmustaa nuorten kohtaamat vastaiskut? Minä haluan nähdä, huomata ja ymmärtää, mutta onnistunko, sitä en tiedä. Oppilasryhmät ovat kasvaneet pienistä lammista valtameriksi, joiden myrskyissä hukkuu yhä useampi. Minulla on uimaopettajan pätevyys, mutta riittääkö se.
Mutta eihän oppilaan persoona ole opettajan saati koulun vastuulla, no ei se kyllä ole perheenkään vastuulla, mikseivät poliisit huolehtineet, miksei pahantekijä päässyt psykiatrille... Vastuu on ulkoistettu. Kukaan ei ota vastuuta, vähiten tekijä itse.
Ota sinä osa vastuusta. Ota sinä tänään yhteyttä ystävään, joka on ollut allapäin tai mielimaassa. Pyydä häntä kanssasi elokuviin tai kahville. On parempi, että puutut.
torstai 25. syyskuuta 2008
maanantai 22. syyskuuta 2008
"Mikä on sun kuppikoko?" -Tosimies-84
Kolmannessa välitehtävässä pyydettiin pohtimaan omia kokemuksia mediakasvatuksesta. Koen, että mediakasvatus, jota olen saanut, on ollut aika lailla 90-luvun lopun "oppien" mukaista. Pohjaan tämän havainnon Reijo Kupiaisen, Sara Sintosen ja Juha Suorannan artikkeliin Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Äidinkielessä käytiin läpi sanomalehdet, kuva/elokuva/mainosanalyysit ja tehtiin jopa oma elokuva, mutta nettiä ei hyödynnetty käytännössä lainkaan. Netti oli vielä suhteellisen uusi ja outo ilmiö. Opettelimme kyllä joitakin atk-taitoja, kuten tietokoneen avaamista ja oman sähköpostin perustamista, mutta käytännössä kasvatus internetin käyttöön oli minimaalista. Sen sijaan selkäytimeen on iskostunut noista vuosista ajatus siitä, ettei mitään tietoja saa antaa mihinkään ja että netistä saatavaan tietoon tulee aina suhtautua hyvin epäluuloisesti. Hyviä pointteja sinänsä, mutta ne eivät kannusta tutkimaan ja hyödyntämään netin mahdollisuuksia. Artikkelissa todetaankin, että suomalaista mediakasvatusta on leimannut halukkuus varjelemiseen, suojelemiseen ja torjuntaan. Uudet välineet ja tekniikat ovat olleet kasvattajien huolen ja pelon aiheita.
Atk-tunneilla suurta hupia olivat erinäiset chatit ja esiintyminen niissä jonakin toisena henkilönä. Kotioloissa tehtiin usein vielä niin, että tyttöporukka esiintyi yhdessä kauniina isotissisenä blondina ja flirttaili kiinnostuneille miespuolisille henkilöille. Harmitonta hupia? Ehkä niin, mutta parhaiten niistä ajoista on jäänyt mieleen, että poikien laittamat yhteydenotot alkoivat aina "Mikä on sun kuppikoko?". Uskon, että opettaja tiesi, mitä chatissä touhutaan, mutta se oli ilmeisesti viihdettä, jota ei voinut varsinaisella oppitunnilla käsitellä, vaikka se olikin ainoa asia, joka siinä vaiheessa oli meille nuorille tärkeää. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut mahtavaa, jos chattailystä olisi keskusteltu tunnilla. Artikkelissa nostetaan esiin David Buckinghamin ajatus siitä, että mediakasvatuksessa on pyritty valistamaan, luomaan hyvää kansalaista. Samalla koulujen mediakasvatus on painottunut opettajien mediakokemusten ja maun varaan ja näin sulkenut nuorten omat kiinnostuksen kohteet ulkopuolelle. "Tuloksena on ollut usein koulu- ja
media- tai nuorisokulttuurin välinen juopa, jota on ollut vaikea kuroa umpeen." Mielestäni oma kokemukseni voisi sopia jopa esimerkiksi Reijo Kupiaisen, Sara Sintosen ja Juha Suorannan artikkeliin.
Atk-tunneilla suurta hupia olivat erinäiset chatit ja esiintyminen niissä jonakin toisena henkilönä. Kotioloissa tehtiin usein vielä niin, että tyttöporukka esiintyi yhdessä kauniina isotissisenä blondina ja flirttaili kiinnostuneille miespuolisille henkilöille. Harmitonta hupia? Ehkä niin, mutta parhaiten niistä ajoista on jäänyt mieleen, että poikien laittamat yhteydenotot alkoivat aina "Mikä on sun kuppikoko?". Uskon, että opettaja tiesi, mitä chatissä touhutaan, mutta se oli ilmeisesti viihdettä, jota ei voinut varsinaisella oppitunnilla käsitellä, vaikka se olikin ainoa asia, joka siinä vaiheessa oli meille nuorille tärkeää. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut mahtavaa, jos chattailystä olisi keskusteltu tunnilla. Artikkelissa nostetaan esiin David Buckinghamin ajatus siitä, että mediakasvatuksessa on pyritty valistamaan, luomaan hyvää kansalaista. Samalla koulujen mediakasvatus on painottunut opettajien mediakokemusten ja maun varaan ja näin sulkenut nuorten omat kiinnostuksen kohteet ulkopuolelle. "Tuloksena on ollut usein koulu- ja
media- tai nuorisokulttuurin välinen juopa, jota on ollut vaikea kuroa umpeen." Mielestäni oma kokemukseni voisi sopia jopa esimerkiksi Reijo Kupiaisen, Sara Sintosen ja Juha Suorannan artikkeliin.
"Se on totta, luin sen netistä"
Poimin mediatulvasta toisen välitehtävän aiheeksi Mikko Pulliaisen Aamulehden kolumnin "Se on totta, luin sen netistä". Kolumni ei varsinaisesti käsittele mediakasvatusta, mutta ajattelin, että sitä olisi mahdollista hyödyntää jonkinlaisena johdatuksena opetettavaan teemaan. Pulliainen kertoo internetissä kiertävästä videosta, jossa kahden soivan puhelimen välissä tehdään popcornia. Aiheena siis paljon puhuttanut kännyköistä mahdollisesti lähtevä aivoja muussaava säteily. Video on nokkela huijaus, jonka takana on bluetooth-kuulokkeita kännyköihin valmistava yritys. Nuorten kanssa voisi keskustella, miten tällaiset videot yms. netissä kiertävät materiaalit muokkaavat asenteitamme. Onko tämän tyyppinen piilomainonta hyväksyttävää? Hyvä keskestelun aihe oppitunneilla olisi myös verkossa liikkuvat mielikuvat: kuka niitä välittää ja miksi? Opetuksen tueksi olisi hyvä etsiä muutamia konkreettisia esimerkkejä, miksei vaikkapa Pulliaisen esiin nostama popcornin valmistus kännyköillä.
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Hymiöiden kielioppi
Sähköposti, mese yms. viestintä netissä tapahtuu hymiökielellä. Kirjoitamme puhetta. Livetilanteissa kasvon ilmeeet, äänensävyt yms. kehonkieli kertovat sanoja enemmän. Nyt kirjoitamme nämä tilanteet eläviksi. Netissä kirjoitus on puhetta, joka tapahtuu lähes yhtä nopeasti -aikaa ei siis jää täydellisten kirjoitettujen sanavalintojen tekemiseen. Oikea viesti/tapa sanoa välittyy hymiökielen avulla. Ristii kädet ja nyökkää.
Pohdimme äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogisissa opinnoissa kieliopin opettamista. Se on tylsää, tuskaa, pilkunviilausta... Miten ihmeessä nuoret voisivat kiinnostua aiheesta? Yksi mahdollinen vastaus voisi olla hymiöiden kielioppi. Nuorten tulisi ensin tehdä oma kielioppinsa siitä, miten hymiöitä käytetään oikein esim. mesessä. Tätä kautta päästään siihen, miksi kielessä pitää olla sääntöjä ja siihen, minkälaisten asioiden tilalla hymiöt ovat. Miltä jokin nuoren kirjoittama teksti vaikuttaisi ilman hymiöitä? Miten tekstin voisi korjata, jotta vaikutus lukijaan olisi oikea? jne. Mesesääntöjen kautta voidaan käsitellä myös standardikielen sääntöjä. Ei voida vaatia, että kaikki osaavat mesekielen, hymiökielen, murteet yms. niin hyvin, että voivat ymmärtää kaikenlaista kirjoitettua kieltä. Meillä on siis oltava yksi yhteinen tapa kirjoittaa, joka on pohjana sovelluksille ja vapaalle itseilmaisulle.
Kiitos hienosta ajatuksesta ainedidaktiikan ryhmämme Riikalle :) Haluaisin kuulla muiltakin pohdintoja hymiöiden kielestä ja kieliopista.
Pohdimme äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogisissa opinnoissa kieliopin opettamista. Se on tylsää, tuskaa, pilkunviilausta... Miten ihmeessä nuoret voisivat kiinnostua aiheesta? Yksi mahdollinen vastaus voisi olla hymiöiden kielioppi. Nuorten tulisi ensin tehdä oma kielioppinsa siitä, miten hymiöitä käytetään oikein esim. mesessä. Tätä kautta päästään siihen, miksi kielessä pitää olla sääntöjä ja siihen, minkälaisten asioiden tilalla hymiöt ovat. Miltä jokin nuoren kirjoittama teksti vaikuttaisi ilman hymiöitä? Miten tekstin voisi korjata, jotta vaikutus lukijaan olisi oikea? jne. Mesesääntöjen kautta voidaan käsitellä myös standardikielen sääntöjä. Ei voida vaatia, että kaikki osaavat mesekielen, hymiökielen, murteet yms. niin hyvin, että voivat ymmärtää kaikenlaista kirjoitettua kieltä. Meillä on siis oltava yksi yhteinen tapa kirjoittaa, joka on pohjana sovelluksille ja vapaalle itseilmaisulle.
Kiitos hienosta ajatuksesta ainedidaktiikan ryhmämme Riikalle :) Haluaisin kuulla muiltakin pohdintoja hymiöiden kielestä ja kieliopista.
perjantai 12. syyskuuta 2008
Koomailua sisältötyhjän tosi-tv:n äärellä
Saimme kurssilla tehtävän pitää päiväkirjaa yhden päivän ajan ja merkitä ylös, miten käytämme mediaa. Tässä oma hyvin aneeminen mediapäiväkirjani:
Torstai 11.9.
9.45-10.10 Luin Aku Ankkaa aamupalalla. Sisältö oli perinteikäs. Ei taaskaan Don Rosaa :(
10.00-10.30 Telkkari päällä taustametelinä. Ohjelmassa Nelosen aamuputki erinäisiä tosi-tv pläjäyksiä. Tällä kertaa kyseessä Kämppä myyntikuntoon, jossa koristellaan asuntoa, jotta se saataisiin myydyksi. Ohjelman jälkeen kanavasurffausta -> ei mitään, joten tv kiinni.
10.35-10.39 Uusin Teatterilehti wc -lukemisena.
10.10-11.15 Aleksis 7 -äidinkielen oppikirjan selailua pedagogisia opintoja varten. Häiritsevänä sisältönä kuva maailman rumimmasta koirasta. Niin ällöttävä kuva, että se syöpyi verkkokalvoille. Etovaa.
11.16- 11.50 Telkkari päälle. Elämää Ballykissangelissa eli pienestä irlantilaiskylästä kertova BBC-sarja. Samalla tein kotitehtäviä loppuun.
12-16.00 Yliopistolla mm. vanhojen opetussuunnitelmien läpikäyntiä.
16.30-16.45 Aamulehden läpiselailu. Sisältö: huonoja uutisia, reseptejä pihlajanmarjoista ja taas erinomainen Fingerpori.
16.50- 18.57. Telkkari päällä. Jenkkikuraa Subilta, eli E! Entertainment: Lindsay Lohanin perhe. Samalla yritin saada unta sohvalla. Sitten vuorossa oli Australian Huippumallihaussa. Sisältö, hmm, olikohan sitä?
18.58-19.40 Nettiin. Ensin säätämistä moodlessa, sitten luin sähköpostit ja ilmoittauduin lopuille kursseille nettiopsussa.
19.45-> Telkku päällä loppuillan. Eilinen päivä meni myöhään, joten väsyttää eikä mikään kiinnosta. Koomailin siis sohvalla. Ohjelmassa Salkkarit (en voi sietää, mutta poikakaveri haluaa katsoa), jotakin kylpyhuoneremppaa Jimiltä ja kanavasurffailua. Mittasin kuumeen ja tulos oli 37,1 eli ei ihme, ettei ajatus kulje.
20-21.00 Tuli Idols ja Tampereen koelaulut. Nauroin hillittömästi, kun jokin ihme äijä lauloi sinisessä peruukissa Aquaa (I'm a barbi girl, in a barbi world..). Sitten säälitti, kun yksi teini nolasi itsensä/nolattiin aivan täysin.
21-21.30 Katsoin kakkoselta päivän ainutta järkevää ohjelmaa eli SF -tarinaa, jossa käsiteltiin Toivo Särkän ohjaamia elokuvia ja haastateltiin elokuvien jo vanhentuneita tähtiä. Ohjelma oli todella kiinnostava!
21.30 Valot pois ja nukkumaan.
Yhteenvetona voisin todeta, että on aika karua, että minulla on telkkari päällä päivästä noin viisi tuntia, vaikken sitä aktiivisesti katsoisikaan. Osasyynä tietysti alkava flunssa, mutta totta on, että voisin muuttua aktiivisemmaksi iltaihmiseksi. Tuntuu, etten enää illalla jaksa panostaa siihen, mitä olen tekemässä. Tähän pitäisi saada muutos!
Torstai 11.9.
9.45-10.10 Luin Aku Ankkaa aamupalalla. Sisältö oli perinteikäs. Ei taaskaan Don Rosaa :(
10.00-10.30 Telkkari päällä taustametelinä. Ohjelmassa Nelosen aamuputki erinäisiä tosi-tv pläjäyksiä. Tällä kertaa kyseessä Kämppä myyntikuntoon, jossa koristellaan asuntoa, jotta se saataisiin myydyksi. Ohjelman jälkeen kanavasurffausta -> ei mitään, joten tv kiinni.
10.35-10.39 Uusin Teatterilehti wc -lukemisena.
10.10-11.15 Aleksis 7 -äidinkielen oppikirjan selailua pedagogisia opintoja varten. Häiritsevänä sisältönä kuva maailman rumimmasta koirasta. Niin ällöttävä kuva, että se syöpyi verkkokalvoille. Etovaa.
11.16- 11.50 Telkkari päälle. Elämää Ballykissangelissa eli pienestä irlantilaiskylästä kertova BBC-sarja. Samalla tein kotitehtäviä loppuun.
12-16.00 Yliopistolla mm. vanhojen opetussuunnitelmien läpikäyntiä.
16.30-16.45 Aamulehden läpiselailu. Sisältö: huonoja uutisia, reseptejä pihlajanmarjoista ja taas erinomainen Fingerpori.
16.50- 18.57. Telkkari päällä. Jenkkikuraa Subilta, eli E! Entertainment: Lindsay Lohanin perhe. Samalla yritin saada unta sohvalla. Sitten vuorossa oli Australian Huippumallihaussa. Sisältö, hmm, olikohan sitä?
18.58-19.40 Nettiin. Ensin säätämistä moodlessa, sitten luin sähköpostit ja ilmoittauduin lopuille kursseille nettiopsussa.
19.45-> Telkku päällä loppuillan. Eilinen päivä meni myöhään, joten väsyttää eikä mikään kiinnosta. Koomailin siis sohvalla. Ohjelmassa Salkkarit (en voi sietää, mutta poikakaveri haluaa katsoa), jotakin kylpyhuoneremppaa Jimiltä ja kanavasurffailua. Mittasin kuumeen ja tulos oli 37,1 eli ei ihme, ettei ajatus kulje.
20-21.00 Tuli Idols ja Tampereen koelaulut. Nauroin hillittömästi, kun jokin ihme äijä lauloi sinisessä peruukissa Aquaa (I'm a barbi girl, in a barbi world..). Sitten säälitti, kun yksi teini nolasi itsensä/nolattiin aivan täysin.
21-21.30 Katsoin kakkoselta päivän ainutta järkevää ohjelmaa eli SF -tarinaa, jossa käsiteltiin Toivo Särkän ohjaamia elokuvia ja haastateltiin elokuvien jo vanhentuneita tähtiä. Ohjelma oli todella kiinnostava!
21.30 Valot pois ja nukkumaan.
Yhteenvetona voisin todeta, että on aika karua, että minulla on telkkari päällä päivästä noin viisi tuntia, vaikken sitä aktiivisesti katsoisikaan. Osasyynä tietysti alkava flunssa, mutta totta on, että voisin muuttua aktiivisemmaksi iltaihmiseksi. Tuntuu, etten enää illalla jaksa panostaa siihen, mitä olen tekemässä. Tähän pitäisi saada muutos!
BB, onko järkee vai ei?
BB on itsensä nolaamista, myötähäpeää, aivot narikkaan viihdettä, pornoa ja piilomainontaa. Se on ilmiö, joka näkyy mediassa kolmen kuukauden ajan kaikkialla. Viimeisten asukkaiden kasvot ja toilailut pysyvät muistissa ehkä pari viikkoa kauemmin kuin ensimmäisinä häädettyjen, mutta varmaa on, ettei ohjelmaa tiiviisti seurannutkaan pian muista asukkaista ketään.
Lähtisitkö sinä BB -taloon kuohuviinipalkalla? Tavallaan et menetä mitään, mutta et myöskään saavuta mitään, ellei Kadin päätymistä Subin interaktiiviseen tietovisaan pidetä saavutuksena. Miksi taloon siis oli tänä vuonna enemmän hakijoita kuin koskaan aiemmin? Olemmeko me suomalaiset oikeasti näin innokkaita ilmaisen viinan ja manipuloivan auktoriteetin perään?
Entä, onko BB:ssä asiasisältöä ja voiko sitä hyödyntää järkevän mediakasvatuksen aiheena? Mielestäni BB ei sinänsä pursua sisältöä, mutta sen kautta voi yläkoulussa/lukiossa pohtia monia kiinnostavia aiheita kuten esimerkiksi alkoholin käyttöä, yhdenillanjuttuja, kiusaamista ja vaikkapa ryhmädynamiikkaa. Nimenomaan mediakasvatuksen ja äidinkielen kannalta BB:stä saisi aikaan monta tehtävää: Etsi, missä kaikissa medioissa BB näkyy tällä viikolla. Poimi mielestäsi hurjin BB-otsikko. Kirjoita oma BB lööppisi jne. BB:n pohjalta voisi myös käsitellä piilomainontaa; Käykö katsojien tekemään mieli Subeja ja limsaa, kun asukkaat saavat niitä palkintoina? Nouseeko roskaruoan arvo, kun sitä pidetään palkintona?
Kiinostava aihe BB:n pohjalta on myös luennolla esiin tullut yksityisen ja julkisen välisen rajan hahmottaminen. Missä määrin asukkaat todella voivat vaikuttaa talon tapahtumiin tai kuvaan, joka heistä ulkomaailmaan muodostuu? Mitä, jos asukkailla olisi täysi mahdollisuus itse valita ja vaikuttaa tapahtumiin eli vaikkapa kuukausi, jolloin R-kioskille voi mennä milloin tahansa (kuka muuten tekee ruokaostokensa aina ärrältä??), sieltä voi ostaa mitä tahansa, ei ole viikkotehtäviä, vaan esim. normaalit joka kodista löytyvät lautapelit tms. Kiinnostaisi, mitä BB:ssä silloin tapahtuisi? Olisivatko kaikki humalassa koko ajan, kun alkoholia saa vapaasti vai kehittyisikö asukkaiden välille toisenlainen yhteys ja oma kontrolli tulevaan? Nythän he eivät voi kovinkaan pitkälle elämäänsä suunnitella, koska Isoveli voi minä hetkenä hyvänsä pistää kuviot aivan uusiksi.
Lähtisitkö sinä BB -taloon kuohuviinipalkalla? Tavallaan et menetä mitään, mutta et myöskään saavuta mitään, ellei Kadin päätymistä Subin interaktiiviseen tietovisaan pidetä saavutuksena. Miksi taloon siis oli tänä vuonna enemmän hakijoita kuin koskaan aiemmin? Olemmeko me suomalaiset oikeasti näin innokkaita ilmaisen viinan ja manipuloivan auktoriteetin perään?
Entä, onko BB:ssä asiasisältöä ja voiko sitä hyödyntää järkevän mediakasvatuksen aiheena? Mielestäni BB ei sinänsä pursua sisältöä, mutta sen kautta voi yläkoulussa/lukiossa pohtia monia kiinnostavia aiheita kuten esimerkiksi alkoholin käyttöä, yhdenillanjuttuja, kiusaamista ja vaikkapa ryhmädynamiikkaa. Nimenomaan mediakasvatuksen ja äidinkielen kannalta BB:stä saisi aikaan monta tehtävää: Etsi, missä kaikissa medioissa BB näkyy tällä viikolla. Poimi mielestäsi hurjin BB-otsikko. Kirjoita oma BB lööppisi jne. BB:n pohjalta voisi myös käsitellä piilomainontaa; Käykö katsojien tekemään mieli Subeja ja limsaa, kun asukkaat saavat niitä palkintoina? Nouseeko roskaruoan arvo, kun sitä pidetään palkintona?
Kiinostava aihe BB:n pohjalta on myös luennolla esiin tullut yksityisen ja julkisen välisen rajan hahmottaminen. Missä määrin asukkaat todella voivat vaikuttaa talon tapahtumiin tai kuvaan, joka heistä ulkomaailmaan muodostuu? Mitä, jos asukkailla olisi täysi mahdollisuus itse valita ja vaikuttaa tapahtumiin eli vaikkapa kuukausi, jolloin R-kioskille voi mennä milloin tahansa (kuka muuten tekee ruokaostokensa aina ärrältä??), sieltä voi ostaa mitä tahansa, ei ole viikkotehtäviä, vaan esim. normaalit joka kodista löytyvät lautapelit tms. Kiinnostaisi, mitä BB:ssä silloin tapahtuisi? Olisivatko kaikki humalassa koko ajan, kun alkoholia saa vapaasti vai kehittyisikö asukkaiden välille toisenlainen yhteys ja oma kontrolli tulevaan? Nythän he eivät voi kovinkaan pitkälle elämäänsä suunnitella, koska Isoveli voi minä hetkenä hyvänsä pistää kuviot aivan uusiksi.
torstai 11. syyskuuta 2008
Neitsyys meni.
No niin. Nyt se on tehty. En ole enää blogineitsyt. Minut korkkasi yliopiston kurssi Johdatus mediakasvatukseen, jonka luennoitsijat houkuttelivat minut pahoille teille. Kiitos Timo ja Leena -tämä on varmasti opettavainen kokemus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
